sunnuntaina, marraskuuta 08, 2009

Alkupäivät suomeksi

4.11.2009/2 19:50

Todellakin soitin sairaalaan ja sain ohjeet:
- H1N1 -rokotus on syytä ottaa ennen syöpähoidon aloittamista.
- H1N1 -rokotuksen voi ottaa myös syöpähoidon aikana.
Niinpä otan asian vielä kerran puheeksi hoidonsuunnittelukokouksessa ensi tiistaina. Sain käsityksen, että ei ole mitään merkitystä sillä, otanko rokotuksen tänään vai ensi viikolla.


4.11.2009/1 12:05

Kävin verikokeissa aamulla. Niitten tulokset menevät suoraan KYS:n lääkäreille. Nämä olivatkin sitten viimeiset kokeet ennen hoidonsuunnittelukokousta.
Lisäksi hoidin muutamia kesken jääneitä asioita kuntoon, koska en tiedä pystynkö hoitamaan niitä enää ensi viikolla.
Kävin myös apteekista uusia kipulääkkeitä. Nieleminen on muuttunut parin viime viikon aikana yhä vaan kivuliaammaksi.
Muuten olo on ihan normaali – ehkä vähän väsynyt, mutta väsymyksessähän ei mitään uutta ole. Laiskuudeksikin sitä voisi kutsua.

Yksi asia askarruttaa. En tiedä mitä pitää tehdä H1N1-rokotuksen kanssa. Pitäisikö se ottaa nyt ennen syöpähoidon aloittamista.
Taidan soittaa KYS:aan ja kysyä!


3.11.2009/1 20:15

Sain kuulla uudesta pahanlaatuisen kasvaimen taudinmäärityksestä tänään.
Olen sairastanut syövän jo kerran aiemminkin. Se ensimmäinen oli ruokatorvessa kuusi vuotta sitten. Syöpäleikkaus onnistui tuolloin hyvin, mutta sain leikkauksen jälkeen lisätauteja, jotka osoittautuivat vakaviksi. Jouduin 2½ kuukaudeksi tehohoitoon, jonka aiheutti sairaalassa saamani Legionella-bakteeri. Sairastin keuhkokuumeen tuona ajanjaksona neljästi.
Menetin liikuntakykyni täysin pitkän sänkyhoitojakson vuoksi ja palautuminen liikkuvaksi vei yli puoli vuotta.

Kuitenkin olen pystynyt elämään ihan kivaa elämää sen jälkeen – tosin eläkkeellä 50-vuotiaasta lähtien. Syntymäpäivälahja sekin!

Kivaa elämää, kunnes muutama kuukausi sitten aloin tuntea kipua kurkussani. Tarkkaan määriteltynä, kylmän ja kuuman nieleminen alkoi tuntua kivuliaalta.
Tänään sitten kuulin taudinmäärityksen.
Tietysti tuntui aluksi sekavalta, surulliseltakin – taas kerran.
Nyt ei kuitenkaan ole kysymyksessä ruokatorvensyöpä, vaan aivan uusi kasvain. Edellisessä leikkauksessahan minulta poistettiin ruokatorvi kokonaan. Nyt kaulalleni on ilmestynyt peukalonpään kokoinen patti oikean korvan (etu-)alapuolelle, mutta nielemisen kivuliaisuus on hyvin samanlaista kuin silloin puoli vuosikymmentä sitten.

Mitä nyt tapahtuu?
Menen viikon kuluttua Kuopion yliopistolliseen sairaalaan (KYS:aan) hoidonsuunnittelukokoukseen, missä päätetään tulevasta hoidosta ja hoitopaikasta.

Siihen asti yritän totutella ajatukseen ja saada parhaani mukaan aikani kulumaan ja yöni nukuttua.

Haaveeni on, että saisin kirjoitettua (ja julkaistua) päiväkirjaa koko hoitojakson ajan. Se saattaa olla raskasta hoidosta riippuen ja toivonkin saavani palautetta kirjoitteluuni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti