30.11.2009
Ankeaan aamuun herätys kuudelta. Mutta kahvikupposella päivä kuitenkin starttaa.
Joka aamu tekee niin maan turkasesti mieli tupakkia: ensin ennen aamukahvia, sitten kahvitellessa ja vielä kahvin päällekin! Kolminkertainen kiusaus!!!
Tässä vaiheessa tupakatta 24 päivää, 17 tuntia ja 50 minuuttia – edelleen yllättävän helposti tuosta alkutekstin kiusauspurkauksesta huolimatta.
Joka aamu tekee niin maan turkasesti mieli tupakkia: ensin ennen aamukahvia, sitten kahvitellessa ja vielä kahvin päällekin! Kolminkertainen kiusaus!!!
Tässä vaiheessa tupakatta 24 päivää, 17 tuntia ja 50 minuuttia – edelleen yllättävän helposti tuosta alkutekstin kiusauspurkauksesta huolimatta.
Keli oli ennusteen mukainen: kosteahko tie, taivaalta ei tullut mitään, lämmintä nelisen astetta. Lähdin ensimmäiselle hoitoreissulle omalla autolla, huomenissa hyppään kimppakyytiin (räntä- tai lumisadetta luvassa). Aionkin matkata Kuwait Village – Kuopio väliä omalla autolla niin kauan kuin kuntoa riittää ja jos keli on kuiva. Huonoilla autoiluilmoilla lähden mieluusti ammattimiesten kyytiin sekä sitten, kun kunto rupeaa hoitojakson loppuaikana heikkenemään niin paljon, ettei oma-ajaminen ole mahdollistakaan. Nyt kuitenkin oli kiva sää ja mikäs siinä silloin on ajjaa-körötellessä hyvällä tiellä; takaisin tullessa varsinkin, kun valoakin rupesi saamaan ihan luonnon omalla valaisimella – pilviverhon takaa tosin.
KYS:ssa toissa viikolla saatu aikataulu piti paikkansa tämän päivän osalta. Jatko sen sijaan muuttui.
Tutustuminen sädehoitoon alkoi sisäänkirjautumisella talon värkkeihin – sormenjälkitunnistimella, kuten aiemmin kerroin. Hyvin tuntui toimivan – etusormea vilauttamalla lukijalaitteelle ja sillä selvä. Tämän jälkeen kävimme hoitajan kanssa lävitse (kertauksena) niitä asioita, jotka tulevat tutuiksi seuraavien viikkojen aikana. Kertaus olikin ihan paikallaan, sillä huonokuuloisuuteni vuoksi välillä asioita saattaa mennä ohitse ihan huomaamatta.
Vielä sädehoitohuoneeseen mennessäni piti varmistaa, että olen kiistattomasti oikea henkilö: sormi uudelleen tunnistimeen ja tiedot täsmäsivät!
Tutustuminen sädehoitoon alkoi sisäänkirjautumisella talon värkkeihin – sormenjälkitunnistimella, kuten aiemmin kerroin. Hyvin tuntui toimivan – etusormea vilauttamalla lukijalaitteelle ja sillä selvä. Tämän jälkeen kävimme hoitajan kanssa lävitse (kertauksena) niitä asioita, jotka tulevat tutuiksi seuraavien viikkojen aikana. Kertaus olikin ihan paikallaan, sillä huonokuuloisuuteni vuoksi välillä asioita saattaa mennä ohitse ihan huomaamatta.
Vielä sädehoitohuoneeseen mennessäni piti varmistaa, että olen kiistattomasti oikea henkilö: sormi uudelleen tunnistimeen ja tiedot täsmäsivät!
Hoitohuoneessa nousin tutunkaltaiselle (epämukavan kovalle) pöydälle (vuoteeksi sitä EI voi nimittää), hoitajat laittoivat maskin kasvoilleni, täsmäilivät asentoani (minua häiritsi eniten farkkujensauma, joka tietysti painoi ilkeästi häntäluuta) ja kertoivat tarkkailevansa minua monitoreista koko hoidon ajan. Lopulta jäin yksin ihmettelemään mitä tuleman piti!
On se ihmeellistä! Minulle oli kerrottu, että hoitotapahtuma vie vain muutaman minuutin ajan (viisi?), mutta kun jäin yksin hiljaisuuteen, kovalle alustalle, liikkumatta (päätä ei voisi liikuttaa vaikka haluaisikin) maskin painaessa ilkeästi 'aataminomenaa' ja kaikista säädöistä huolimatta farkkujensauma rupesi painamaan ahteria. Ne muutamat minuutit tuntuivat tosi pitkiltä. - Sädevärkki piti erilaisia hurinoita, kääntyi vasemmalle kyljelleen, pyörähti alle, kiepahti yläkautta oikealle kantilleen – hörisi ja hymisi – palasi viimein lähtöasentoon, perhosen kuva (varmaankin jonkun aikaisemmin yhtä tylsistyneen sädetettävän siihen liimaama) suoraan yläpuolelleni. Hiljeni täysin ja kuulin ihanan hoitajan ihanat sanat kuin Mozartin luritukset ja vielä vapauttavat naksahdukset: yks, kaks, kolme, neljä, krrrrr ja pää on vapaana ja samalla koko ukko. Tuntuipa hyvältä päästä vapauteen.
Mimmosilta ne säteet tuntuivat? Mitkä säteet? Ihmeellistä, mutta en päässyt tuntumaan (saakka)! Myöhemmin sitten tuntuvat (futuuri: viikon, parin perästä), sylkeä viruttavat, nielua kivuttavat ja muuta inhottavaa.
On se ihmeellistä! Minulle oli kerrottu, että hoitotapahtuma vie vain muutaman minuutin ajan (viisi?), mutta kun jäin yksin hiljaisuuteen, kovalle alustalle, liikkumatta (päätä ei voisi liikuttaa vaikka haluaisikin) maskin painaessa ilkeästi 'aataminomenaa' ja kaikista säädöistä huolimatta farkkujensauma rupesi painamaan ahteria. Ne muutamat minuutit tuntuivat tosi pitkiltä. - Sädevärkki piti erilaisia hurinoita, kääntyi vasemmalle kyljelleen, pyörähti alle, kiepahti yläkautta oikealle kantilleen – hörisi ja hymisi – palasi viimein lähtöasentoon, perhosen kuva (varmaankin jonkun aikaisemmin yhtä tylsistyneen sädetettävän siihen liimaama) suoraan yläpuolelleni. Hiljeni täysin ja kuulin ihanan hoitajan ihanat sanat kuin Mozartin luritukset ja vielä vapauttavat naksahdukset: yks, kaks, kolme, neljä, krrrrr ja pää on vapaana ja samalla koko ukko. Tuntuipa hyvältä päästä vapauteen.
Mimmosilta ne säteet tuntuivat? Mitkä säteet? Ihmeellistä, mutta en päässyt tuntumaan (saakka)! Myöhemmin sitten tuntuvat (futuuri: viikon, parin perästä), sylkeä viruttavat, nielua kivuttavat ja muuta inhottavaa.
Olin jo myöhässä hammaslääkäriltä, mutta onneksi siellä ei ollutkaan muuta kuin tikkien poisto ja pääsin lähtemään kotia kohti.
Kuten alussa mainitsin, päivä oli jo valjennut ja puoli 11:n aikaan soittelin Leppävirran kantturoilta vaimolle, rakkaalle, että: ”Laitapas sumppi turisemaan, kohta oon kotokylällä!”
Kuten alussa mainitsin, päivä oli jo valjennut ja puoli 11:n aikaan soittelin Leppävirran kantturoilta vaimolle, rakkaalle, että: ”Laitapas sumppi turisemaan, kohta oon kotokylällä!”
Huomenna on taas uusi päivä ja uudet elkeet. Sädetys, ja syöpälääkärin pakeillakin on käytävä. Mutta niistä tarkemmin sitten …!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti