perjantaina, joulukuuta 04, 2009

Kiireen välissä


3.12.2009
Hoh-hoijaa.
Olipa vähän hopsansaa -päivä, tai paremminkin vuorokausi.
Eilen ensin meinasi aika käydä pitkäksi, sitten tuntui siltä, ettei sitä saa riittämään millään. No riitti kuitenkin. Kai loppupäivän hosumisen syytä lie myös, että uni ei meinannut tulla kaaliin - ei sit millään! Kirjastakin (Harlan Coben: Sillä tiellään) tuli luettua puolensataa sivua ennen unijukan saapumista.
Tänä aamuna pelkästään kotiin pääsyn odottelua. Toki sitä ennen sädetys ja tällä kerralla muistin ottaa kamerankin mukaan. Pari kuvaa sivun lopussa (siellä Akilleiojen joukossa). Siinä Schwarzenegger kalapenee (ehkei katteudesta kuitenkaan) nuo lihakset nähtyään.

Aloitin tämän lyhyen tekstin kirjoittamisen eilen ja lopettelen tässä autokyytiä odotellessani.
Viikonloppu onkin hoidoista vapaata!
Muuten. Pahoinvointia ei vielä ole esiintynyt - pitää koputtaa puuta! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti