29.1.2010
Aluksi suurkiitos sinulle, Tuula, kirjoituksestasi. Minulla on ollut kiireinen 1½-viikkonen, mutta nyt tuntuisi rauhoittuvan (Lahoon päähän: Kop, kop, kop!).
Viikko takaperin jäin KYS:aan osastolle sädehoidonyksiköstä tiistaina. Silloin vatsahommelini tuli hoidettua kuntoon – vai tuliko sittenkään?!
Saman viikon perjantaina – siis kaksi päivää osastolta kotiuduttuani – vatsakivut alkoivat uudelleen, eikä suoli ollut toiminut 'normaalisti' tuolloin jo lähes kahteen viikkoon (osastolla tehtiin suolen toiminnan käynnistäminen ikään kuin kammesta vääntäen, siis kemiallisesti).
Perjantaina kivut alkoivat pikkuhiljaa aaltoillen ja lauantaiaamuna sama jatkui, mutta huomattavasti voimakkaammin vääntäen kuin konsaan aikaisemmin. Illalla tilanne oli sen verran sietämätön, että poukkoilin Varkauden sairaalan ensiapuun. Siellä kuvailtiin ja verta vuodateltiin sekä lääkärissä käynnille pakolliset kaksi tuntia odoteltiin! - Tämän jälkeen pyöräpehkuun selälleen ja kohti KYS:a.
Kello oli lähdettäessä ½ kymmenen tietämissä, Kuopioon saavuttaessa puoli yksitoista ja vastaanottopoliklinikalta osastolle siirtymisen tapahtuessa oltiinkin jo sunnuntaiaamun pikkutunneilla.
Olin hiukan pelännyt 'selällään maaten' -automatkan aiheuttavaa rytkytystä (vielä enemmän olisin pelännyt sitä istuallaan matkaten), mutta kumma kyllä, maha tuntui pysyvän rauhallisena. Jopa niin rauhallisena, että piti käyttää termejä, joilla vakuuttelin mahan kyllä olleen ihan 'kovasti kippee' kotona ja vielä Varkaudessakin. Toki, ei sitä kukaan missään vaiheessa kyseenalaistanut, mutta itselle tulee aina tällaisia 'mittee ne nyt uatteloo!?' -aatoksia!
Perjantaina kivut alkoivat pikkuhiljaa aaltoillen ja lauantaiaamuna sama jatkui, mutta huomattavasti voimakkaammin vääntäen kuin konsaan aikaisemmin. Illalla tilanne oli sen verran sietämätön, että poukkoilin Varkauden sairaalan ensiapuun. Siellä kuvailtiin ja verta vuodateltiin sekä lääkärissä käynnille pakolliset kaksi tuntia odoteltiin! - Tämän jälkeen pyöräpehkuun selälleen ja kohti KYS:a.
Kello oli lähdettäessä ½ kymmenen tietämissä, Kuopioon saavuttaessa puoli yksitoista ja vastaanottopoliklinikalta osastolle siirtymisen tapahtuessa oltiinkin jo sunnuntaiaamun pikkutunneilla.
Olin hiukan pelännyt 'selällään maaten' -automatkan aiheuttavaa rytkytystä (vielä enemmän olisin pelännyt sitä istuallaan matkaten), mutta kumma kyllä, maha tuntui pysyvän rauhallisena. Jopa niin rauhallisena, että piti käyttää termejä, joilla vakuuttelin mahan kyllä olleen ihan 'kovasti kippee' kotona ja vielä Varkaudessakin. Toki, ei sitä kukaan missään vaiheessa kyseenalaistanut, mutta itselle tulee aina tällaisia 'mittee ne nyt uatteloo!?' -aatoksia!
Kaikki arvannevat, mitä sairaalassa tapahtuu sunnuntaipäivisin. - Nukutaan, syödään, nukutaan, juodaan sajut, otetaan ettonet ja syödään taas ja niin edelleen... - Eli ei tapahtumia.
Suoli ei tietysti toiminut, mutta ei siihen koskenutkaan.
Suoli ei tietysti toiminut, mutta ei siihen koskenutkaan.
Maanantaiaamuna lääkärinkierrolla kerroin taas kertaalleen millainen historiikki itselläni oli (viime syksystä alkaen) ja millainen historiikki vatsallani ja suolellani oli (lähihistoria vain: viimeiset seitsemän päivää). Ja hoidoksi odottelua huomiseen, mutta letkun kautta ei mitään ravintoa. Nestemäistä ruokaa suun kautta, sekaan Pegorionia (edistää vatsansisällön käymistilaa) höystettynä kärsivällisyydellä!
Maanantai-iltana sitten maha alkoi olla todella täynnä. Suolessa eväät eivät liikkuneet mihinkään vaan ne parkkeerasivat jonnekin ohutsuolen ja paksusuolen alkupään tietämille. Ulospyrkimisen oireita kyllä ilmeni, mutta väärää reittiä pitkin. Olin siis syönyt ja maannut kaksi päivää – ei ihme, että ruoka yritti vallata uutta tilaa itselleen – rauhoittui se kumminkin yötä odotellessani.
Maanantai-iltana sitten maha alkoi olla todella täynnä. Suolessa eväät eivät liikkuneet mihinkään vaan ne parkkeerasivat jonnekin ohutsuolen ja paksusuolen alkupään tietämille. Ulospyrkimisen oireita kyllä ilmeni, mutta väärää reittiä pitkin. Olin siis syönyt ja maannut kaksi päivää – ei ihme, että ruoka yritti vallata uutta tilaa itselleen – rauhoittui se kumminkin yötä odotellessani.
Tiistaina lääkärinkierrolla sovittiin, että voin yhtä hyvin odotella suolen virkoamista kotonani, kunhan vaan ruoka kulkee suun, ei ravintoletkun, kautta.
Nyt on perjantai-ilta, kotona. Kevyt suolen keinotekoinen käynnistys eilen. Ruoka on maistunut, nam!
Voitteko kuvitella: äsken join päivän kolmannen kahvikupposen ja pistin päälle vielä melkoisen palasen paikallisleipomon marja-vaniljapitkoa.
Voitteko kuvitella: äsken join päivän kolmannen kahvikupposen ja pistin päälle vielä melkoisen palasen paikallisleipomon marja-vaniljapitkoa.
Masu on rauhallinen – voisiko enempää toivoa!
Tupakatta 2 kk, 22 pv ja reilut 22 tuntia.
Rakas vaimo, Tahvo-kissa ja Vilma-koira voivat hyvin.
Odotelen kutsua testeihin KYS:aan – parin viikon sisällä.
Ollaan ystävät onnellisia – terveydestämme!
Rakas vaimo, Tahvo-kissa ja Vilma-koira voivat hyvin.
Odotelen kutsua testeihin KYS:aan – parin viikon sisällä.
Ollaan ystävät onnellisia – terveydestämme!
